Olen sovitellut yli 20 vuotta vapaaehtoisena rikos-ja riita-asioiden sovittelijana ja jonkin aikaa myös ammattityönä. Olen suhtautunut sovitteluun intohimoisesti, olen opiskellut ja jonkin verran tutkinutkin ihmisten ja ryhmien välistä vuorovaikutusta, mutta yhä uudelleen olen huomannut, että toinen ihminen on ymmärtänyt eri tavalla sanomani kuin olen tarkoittanut. Olen varma, että hyvin usein myös itse olen ymmärtänyt toisen sanoman väärin, mutta en ole sitä välttämättä aina huomannut, jos toinen on halunnut säilyttää kasvoni.
Kun sinä ja minä teemme sovinnon, tarvitsemme ainakin jonkin tasoista yhteistä ymmärrystä. Mutta miten ihmeessä me voimme koskaan ymmärtää toisiamme?
Kun haluan sanoa sinulle vaikean asian (“olen pahoillani siitä, mitä sinulle tein” tms.), minun pitää suurin piirtein tietää, mitä haluan sanoa. Siihen taas vaikuttavat omat kykyni, kokemukseni, asenteeni, tunteeni jne. Jos satun tietämään, mitä haluan sanoa, minun pitää se muotoilla kieleksi, mikä usein tapahtuu tiedostamatta. Minun pitää ilmaista viestini dialogin tahdissa eli sen pitää mukautua tilanteeseen. Ilmaisuni puheena voi olla selkeää ja kuuluvaa mutta myös epäselvää muminaa. Ympäristön äänet voivat vaikuttaa siihen, mitä sinä kuulet. Sinä et välttämättä kuule, kenties et kuuntele tai kuulet väärin. Saatat ottaa aktiivisen roolin ja arvata osan kuulemastasi. Sinä purat mielessäsi kuulemasi merkitystä. Viestin sisältö voi olla epäselvä tai sinun tulkintasi voi olla siitä aivan eri kuin minulla. Jos meillä onkin viestin sisällöstä yhteisymmärrys, voi meillä olla viestin tarkoituksesta eri käsitys, mihin voivat vaikuttaa esim. puheeni sävy ja äänenpainot. Sanoilla voi olla meille eri merkitys, mihin vaikuttavat mm. kokemuksemme ja asenteemme.
Leena Krohn on kaunokirjallisessa teoksessaan Unelmakuolema kuvannut joukon aaveita (kahdeksan tai kaksitoista), jotka ovat läsnä, kun sinä ja minä kohtaamme: Minun käsitys itsestäni ja sinun käsitys minusta, minun käsitykseni sinusta ja sinun käsityksesi itsestäsi. Seuraavalla tasolla vaikuttaa mm. minun käsitykseni siitä, kuinka sinä käsität minut. Ja vielä ylemmällä tasolla mm. minun käsitykseni siitä, miten sinä ymmärrät minun käsitykseni sinusta. Nämä kaikki aaveet vaikuttavat siihen, miten ymmärrämme toisiamme!
Psykologinen tutkimus tunnistaa suuren määrän ajatusvinoumia, joita usein selittää tarpeemme säästää kognitiivista energiaa. Tietoinen rationaalinen ajattelu vie voimavaroja ja aikaa, joita ei voi haaskata vaaratilanteissa mutta ei välttämättä myöskään tiiviissä dialogissa, kun selvittelemme erimielisyyksiämme. Tunnemyrsky voi myös käytännössä estää rationaalisen ajattelun. Attribuutiovirheitä saatamme tehdä etsiessämme syyllisiä: sinä teit sen tahallasi, kun taas minun tekoni oli vahinko ja se johtui tilanteesta. Väärinymmärrys voi siis olla myös syvällä mielen tasolla, kun teemme vääriä oletuksia toisen teon perusteista.
Edellisten ja monien muiden syiden vuoksi meidän on vaikea tai mahdotonta ymmärtää toisiamme täydellisesti – väärinymmärtäminen on äärimmäisen inhimillistä. Väärinymmärrys johtaa helposti erimielisyyteen ja riitaan tai suorastaan laajenevaan konfliktiin, missä väärinymmärtämisen tilalle voikin tulla tahallinen halu vahingoittaa ja kostaa.
Onneksi meidän ei tarvitse ymmärtää toisiamme täydellisesti selvitäksemme! Alimmalla tasolla riittää, että käytävä keskustelu etenee, vaikka kaikista asioista ei olisikaan yhteistä ymmärrystä. Ylemmällä tasolla voi riittää se, että tullaan toimeen.
Nämä kaikki asiat liittyvät läheisesti sovitteluun ja sovintoon. Kun riidan osapuolet kuuntelevat toisiaan ja tekevät tarkentavia kysymyksiä, he voivat tunnistaa keskustelun epäselvyyksiä ja toisen tekojen perusteita ja siten korjata väärinymmärryksiään. Vakavammissa tilanteissa ulkopuolinen sovittelija voi auttaa osapuolia paremmin ymmärtämään toisiaan. Tässäkään ei tarvita täydellistä yhteisymmärrystä: Koulussa tapelleista nuorista ei tarvitse tulla parhaita kavereita, mutta heillä pitää olla käsitys, miten oma teko on vaikuttanut muihin, ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet toisen käyttäytymiseen. Yhteisymmärrys taustoista ja tarpeista auttaa varmasti välttämään myöhempiä konflikteja.
Kokenut sovittelija on varmasti oppinut ja tunnistanut monia väärinymmärryksen lähteitä. Niitä on kuitenkin syytä aktiivisesti tutkia ja opiskella, mutta ennen kaikkea pohtia sovittelijakollegoiden kanssa käyttäen todellisia sovittelutilanteita esimerkkeinä. Näin mallit sisäistyvät ja ehkä seuraavassa sovittelutilanteessa sovittelija saattaa osata nopealla intuitiivisella ajattelulla auttaa osapuolia lähemmäs yhteisymmärrystä ja sovintoa.
Luettavaa:
Krohn, Leena (2004). Unelmakuolema. Helsinki: Teos.
Mustajoki, Arto (2020). Väärinymmärryksiä. Miten voisimme puhua ja kuunnella paremmin? Tallinna: Gaudeamus.
Teppo Mattsson, vapaaehtoissovittelija rikos- ja riita-asioissa yli 20 vuoden ajan ja työskennellyt sovittelijana Suomen Sovittelufoorumin Sovittelu Verkossa -hankkeessa
