Elämme ihmishistoriassa ennennäkemätöntä aikaa. Ikinä ennen ei ihminen ole päässyt nauttimaan teknologian tuomista hyödyistä nykyisellä mittakaavalla. Yksi suurimpia mullistuksia on tiedonsaannin nopeus sekä uusien kontaktien luonnin helppous. Voin olla yhteydessä puhelimellani kehen tahansa ystävääni, olipa hän missä tahansa maailmalla vain parin napin painalluksen päässä. Voin myös luoda uusia kontakteja ja löytää uusia ystäviä kätevämmin kuin koskaan.
Vaikka some ja teknologia tuovat kätevästi ihmisiä yhteen, niin harmittavan yleisesti ne tuntuvat myös tuovan ihmisten pahimmat puolet esiin. Viha, ärtymys ja haluttomuus ymmärtää toista osapuolta tuntuu paistavan monien twitter- ja facebook-keskusteluissa. Vastikään Helsingin Sanomien Nyt.fi-analyysissä tarkasteltiin Jari Sarasvuon ja Mikki Kausteen välistä twitter-riitaa: ”Sosiaalinen media on oma kummallinen universuminsa. Siellä keskustelu tuntuu lähtevän aina väärälle raiteelle, saa paisutellut mittasuhteet, ja vielä väärillä raiteillakin keskustellaan asian vierestä.” Yhdysvaltalaisen George Floydin valitettava kuolema tuntuu Suomessa asti ja somea seuratessa voi huomata, että erittäin vakavastakin asiasta keskustellessa yhteiset keskustelun pelisäännöt ja hyvät tavat loistavat somessa poissaolollaan.
Tällainen keskustelukulttuuri tuntuu hyvin kaukaiselta kun tarkastelen omaa vuoden 2020 kevättäni. Aloitin vuoden alussa koordinaattorina Lähetysseuran ja Diakonissalaitoksen rauhanprojektissa, joka tähtäsi nuorten dialogitaitojen kehittämiseen sekä heidän yhteiskunnallisen vaikuttamisen lisäämiseen. Projekti huipentui toukokuun lopussa nuorten innovoimaan Dialogiviikkoon, joka toi nuoria yhteen keskustelemaan huolistaan ja toiveistaan toistensa kuin myös yhteiskunnallisten päättäjien kanssa.
Projektin aikana nuoret osallistuivat omilla kasvoillaan ja kohtasivat muita ihmisiä noudattaen yhteisiä pelisääntöjä dialogikohtaamisissa. Nämä pelisäännöt perustuivat Erätauko-säätiön innovoimaan metodiin, jota käytimme apuna dialogeissamme. Siihen kuuluivat mm. äänessä olevan ihmisen kuunteleminen, toisen kunnioittaminen, sekä oman kokemuksen kautta puhuminen. Järjestämiemme dialogien tarkoituksena ei ollut siis toisen osallistujan ajatusten kritisoiminen eikä hänen mielipiteelle nauraminen. Tarkoitus oli kohdata toinen nuori häntä kuunnellen ja ymmärtäen. Näihin dialogeihin osallistuneet ihmiset poistuivat keskusteluista aina hyvillä mielin ja vaikuttuneina. ”Tosi hyvä fiilis” tai ”Oli kiva kuulla toisten mielipiteitä” –kommentteja kuuli joka dialogin jälkeen. Projektiin osallistuneet nuoret ovat myös olleet vaikuttuneet tällaisen dialogikohtaamisen voimasta kuin myös allekirjoittanut itse. Dialogikohtaamiset tuntuivat herättävän yhteenkuuluvuutta osallistujien joukossa.
Avatessani somen tämän kokemuksen jälkeen tuntuu kuin heräisin kauniista unesta painajaiseen. En voi kuin ihmetellä, että näinkö ihmiset vielä keskustelevat toistensa kanssa. Teknologiaa ja somea itsessään on mielestäni turha lähteä kuitenkaan tässä asiassa syyttämään. Ihmisethän ne noita tekstejä kirjoittavat. Voisin uskoa, että yksi suuri ongelma piilee siinä, että some koetaan foorumina, jossa vallitsee villi länsi. On helppo haukkua tuntematonta ihmistä nimettömänä pelkäämättä seurauksia. Mieluummin sitä purkaa pahaa oloaan ”viivi88”:lle kuin omalle perheenjäsenelleen. Syyt tällaiseen käyttäytymiseen ovat varmastikin inhimillisiä, mutta seuraukset ovat usein epäinhimillisiä. Netin foorumeilta kun ei koskaan ole pitkä matka naapurin luokse.
Pitäisikö meidän sitten vain hymyillä ja nyökytellä kaikkien ihmisten mielipiteille, vaikka olisimme täysin eri mieltä? Projektimme dialogikohtaaminen ei perustunut tällaiselle näkemykselle. Dialogikohtaamisessa saa olla eri mieltä toisen osallistujan kanssa. Ymmärtäminen on eri asia kuin samaa mieltä oleminen.
Demokraattisen valtion kansalaisina meidän tulee, jos ei ymmärtää niin ainakin sietää eri mielipiteitä yhteiskunnassamme kunnioittaen samalla jokaisen yksilön ihmisarvoa. Viimeiseen asti meidän tulee välttää tilanne, jossa keskustelun sijaan ratkaisemme erimielisyytemme väkivallalla. Somessa näkyvä vastakkainasettelu minkä tahansa asian tiimoilta herättää vain huolta ja haluttomuutta kohdata oman kuplan ulkopuolisia ihmisiä. Meidän tulisi tämän sijaan keskittyä luomaan yhteenkuuluvuuden tunnetta ihmisissä ja dialogikohtaaminen on kokemukseni mukaan erittäin varteenotettava keino tässä.
Nyt jos koskaan tarvitsemme aktiivista ja ymmärtävää ihmisten kohtaamista ja dialogia. Meidän on luotava verkostoja ihmisten välille niin kansallisella ja globaalilla tasolla, sillä niiden kautta herätämme samalla ymmärrystä ja auttamisen haluamme tulevien kriisien aikoina. Teknologisten innovaatioiden kautta voimme tätä jo helposti tehdä. Tarvitaan siis lisää dialogikohtaamisesta vaikuttuneita persoonia.
