Olen olemassa – tulen kuulluksi

Sovinto. Minulle tulee sanasta ensimmäisenä mielleyhtymä kevyeen oloon, siihen tunteeseen, kun taakka lähtee hartioilta ja voi kokea helpotusta ja rauhaa. Sovinto onkin rauhan edellytys. Jos henkilökohtaisissa ihmissuhteissa on kitkaa – konfliktista puhumattakaan – ei mielenrauhaa ole totisesti helppoa saavuttaa ilman puhumista, sopimista ja sovintoa. Jos rauhan koettaa saavuttaa ilman sovintoa, jäävät tapahtuneet asiat, riidat tai erimielisyydet, herkästi kuitenkin vaivaamaan. Siksi sovinto on kovin tärkeä askel rauhaan pääsemiseksi. Mutta jos sovinnon tekoon ei ole mahdollisuuksia, kuulee monen yrittävän tällaisissa tilanteissa vain antaa asioiden olla ja unohtaa.

Henkilökohtaisissa suhteissa se joskus onnistuukin, ja voi olla viisaskin ratkaisu, jos esimerkiksi lähtökohtia sovinnon rakentamiselle ei ole ja kitkaa aiheuttava asia on kovin merkityksetön. Mutta muuten unohtamisen taktiikkaa ei voi suositella. Rauha tuo mukanaan myös vapauden. Kansakunnista puhuttaessa näin ei tietysti aina ole. Maailmansodat kokenut vaarini patisti toisinaan minua miettimään rauhan ja vapauden eroa. Hänen mielestään vapaus oli lopulta rauhaakin tärkeämpää.

Kuulin juuri ennen pääsiäistä surullisen uutisen Kolumbiasta, jossa yhdessä Lähetysseuran hankekylässä oli löydetty kaksi nuorta tapettuina. He molemmat olivat entisiä FARC-sissejä, sittemmin rauhanprosessissa aktiivisesti mukana olleita. Ennen pääsiäistä ei ollut tietoa, kuka oli murhien takana, mutta aseellisia joukkoja on Kolumbiassa paljon. Vain viikko ennen tätä suru-uutista kirjoitti kollegani Kolumbiasta kertoen eräällä väkivaltaisella alueella nuorten keskuudessa ryöpsähtäneestä itsemurha-aallosta asejoukkojen pakkovärväämisen takia. Kolumbiassa väkivalta on syvälle yhteiskunnan rakenteisiin juurtunutta ja maassa on paljon konflikteja sisällissodan päättäneestä rauhansopimuksesta huolimatta. Ongelmallista on Kolumbian hallituksen irtisanoutuminen rauhanprosessista.

Rauhansopimus voi ollakin verrattain helppo allekirjoittaa, mutta sen täytäntöönpaneminen on vaikea asia. Kolumbiassa ratkaistavana on muun muassa useita vaikeita maanomistus- ja demokratiakysymyksiä, väkivallan loppuminen hallituksen ja FARC:in välillä sekä koko yhteiskuntaa leimaava rakenteellinen väkivalta, huumekauppa jne. Epävakaat olot tekevät sen, että poliitikot kääntyvät herkästi asevoimien puoleen konfliktien ratkaisijana.

”Oikeudenmukaisuus on tärkeä taistelu”, sanoi eräs Kolumbiassa kohtaamani nuori muutama vuosi sitten. Nuoret unelmoivat tasa-arvosta, rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Yksi nuori kuvasi kolumbialaista ajattelutapaa, jonka mukaan on parempi olla alistajan puolella, ettei sinustakin tule uhri. Ei ole vapautta valita omaa puoltaan tai puolueettomuuttaan.

Aseiden laskeminen ei siis riitä. Jotta rauha voidaan saavuttaa, tarvitaan sovintoa ja konfliktin traumojen purkua. Muuten viha jää helposti kytemään ja roihahtaa liekkeihin seuraavassa mutkassa. Palatakseni henkilökohtaiseen kokemukseen sovinnosta – aidon sovinnon saavuttamisen jälkeen voi kokea helpotusta ja rauhaa. Kansakuntia koskevien konfliktien osalta tämä tarkoittaa pitkää ja työlästä tietä, joka kuitenkin on mahdollinen. Tärkeä askel on jo kuulluksi tuleminen oman kokemuksen kanssa. Aivan kuten ihmissuhteissa yleensäkin.

Kirjoittaja

Anni Takko

Kirjoittaja on pitkään Nepalissa ja Senegalissa työskennellyt Suomen Lähetysseuran lasten oikeuksien asiantuntija, joka uskoo siihen, että jaettu ilo kaksinkertaistuu ja jaettu suru puolittuu.

Vieritä ylös