Syvempi ymmärrys sovinnosta tukee koko rauhanvälitystyön kehittämistä

Sovinto edellyttää valmiutta syvään muutokseen, niin yksilön kuin yhteisön tasolla. Myös koko rauhanvälitystä ohjaava ajattelutapa on muutoksen kynnyksellä. Muun muassa tällaisia johtopäätöksiä voi vetää #reconciliation-hankkeen tuottamasta tuoreesta raportista, joka kokoaa yhteen kokemuksia 20:sta sovintoprosessista.

– Jokaisen sovintoprosessin sydämessä on yksittäisiä ihmisiä, joiden kautta unelma sovinnosta syntyy. Prosessin käynnistymisen kannalta olennaista on tehdä siitä jaettu unelma.

Antti Pentikäinen

Näin sanoo Mary Hoch Centerin tutkimusprofessori Antti Pentikäinen. Hän ei maalaile näitä lähes runollisia lauseita omasta päästään, vaan vetää yhteen havaintoja #reconciliation-hankkeen juuri julkaisemasta tutkimusraportista Reconciliation in Practice: Selected Observations about the Assumptions Informing Practices of Reconciliation.

Pentikäisen mukaan raportti osoittaa, että rauhanvälityksen alalla on käsillä iso ajattelutavan muutos: uusi ymmärrys auttaa hahmottamaan niin sanottujen vertaissovittelijoiden (insider reconciler) merkitystä prosessien onnistumiselle. Tällä tarkoitetaan henkilöitä, jotka ovat kytköksissä konfliktissa osallisina oleviin yhteisöihin ja osallistuvat rauhanprosesseihin ”sisältä päin”. Heidän vahvuutensa ei siis nojaa neutraaliuteen, vaan nimenomaan heidän suhteisiinsa ja henkilökohtaiseen kokemukseen, joiden tukemana keskusteluja voidaan edistää ja luottamusta vahvistaa.

– Aiemmin on korostunut kolmannen osapuolen rauhanvälittäjän rooli prosessin keskellä, mikä on luonut näköharhan siitä, että rauhantyö on taito tai ominaisuus, joka viedään riidan keskelle ja sen avulla kuin maagisesti saadaan sopimaan. Tämä ei kuitenkaan kuvaa oikein osapuolten välistä prosessia, mikä sovinnon syntymisessä on oikeasti hankalaa, Pentikäinen sanoo.  

Sopimukset ja neuvottelut ovat tietysti tärkeitä, mutta yhteiskunnan kestävän tervehtymisen kannalta paljon olennaisempaa on se, mitä osapuolten välillä tapahtuu sopimisen yhteydessä ja sen jälkeen.

Tässä sovinnon tutkimisella on paljon annettavaa koko rauhanvälityksen kehittämiselle, toteaa Pentikäinen.

Tutkijat kääntävät sovinnon runoutta politiikan kielelle

Sovinnon prosesseja koskevan ymmärryksen lisääminen on yksi #reconciliation-hankkeen tärkeistä tehtävistä.

– Sovintoprosessit ovat olleet osa työkaluvalikoimaa yhteiskuntien auttamisessa irti konfliktien kierteestä, mutta niihin on liittynyt epäselvyyttä siitä, mistä oikeastaan on kysymys. Käytännöt ovat vaihdelleet paljon, samoin lopputulokset. Siksi tarvitaan lisää tutkimustietoa selittämään, mikä prosesseissa on toiminut ja mikä ei. Siltä pohjalta voidaan laatia suosituksia ja ohjeita siihen, miten näitä prosesseja tulisi toteuttaa, Pentikäinen selittää.

George Mason -yliopistossa Yhdysvalloissa sijaitseva Mary Hoch Center on yksi #reconciliation-konsortion kumppaneista, joka vastaa tutkimuksen järjestämisestä hankkeessa. Nyt julkaistun raportin tutkimustyöhön saatiin rahoitusta Suomen ulkoministeriöstä. Myös United States Institute of Peace (USIP), yksi maailman suurimmista rauhanvälitystoimijoista, antoi tutkimustyölle tukensa.

Reconciliation in Practice -raportti on otteeltaan kokemuksia kokoava kurkistus sovinnon rakentamisen sisäpiiriin, ei varsinaisesti vertaileva tutkimus. Raportin laatineet Fanie du Toit ja Angelina Mendes ovat molemmat itsekin rauhantyön ammattilaisia. He haastattelivat 20:ssä eri sovintoprosessissa keskeisissä rooleissa olleita ihmisiä ymmärtääkseen prosesseja ohjaavia oletuksia ja tunnistaakseen niitä käytännön asioita, mitkä koetaan toimiviksi ja mitkä ei.

– Tällaisen aineiston esittäminen tutkimustuloksina on haastavaa. Kun puhutaan sovinnosta, oikeudenmukaisuudesta ja reiluudesta, puhutaan niin syvävireisistä asioista, että se on melkein kuin runoutta. Tällainen ei helposti käänny politiikan kielelle, missä puolestaan kaivataan konkreettisia suosituksia, yksinkertaistamista jopa kaavioiden tasolle asti, Pentikäinen kertoo.

– Haastateltujen kokemuksista kuitenkin välittyy, että sovintoprosesseille on leimallista se, että niissä ei ole olemassa selkeää sapluunaa! Päinvastoin, tiukan prosessikaavion seuraaminen johdattaa helposti vääriin odotuksiin ja sitä kautta pettymyksiin.

Tutkijoiden työ jatkuu nyt kohti politiikkasuositusten laatimista yhdessä USIPin kanssa. Raporttiin koottujen kokemusten pohjalta tuotetaan suosituksia, jotka summaavat niin onnistuneiden sovintoprosessien kuin hyvän sovinnon johtajuuden ominaisuuksia sekä määrittävät mittareita, joilla prosessien edistymistä ja onnistumista voidaan arvioida.

Sovinto edellyttää osallisuutta, oikeudenmukaisuutta ja reiluutta

Pentikäinen tiivistää sovintoprosessin onnistumisen edellytykset kolmeen osa-alueeseen. Ensimmäinen niistä on osallisuus. Syrjityssä asemassa tai väkivallan kohteena olleiden tulee itse voida määritellä riittävän osallistumisen taso. Ulkopuolinen valtaa käyttävä taho ei voi tätä kestävästi määritellä.

Toiseksi tarvitaan oikeudenmukaisuutta. Myös tämä määrittyy yhteisön oman kokemuksen kautta, mutta se kokemus aina ole sama kuin esimerkiksi kansainvälisen oikeuden tai ihmisoikeussopimusten määritelmät, Pentikäinen toteaa. Silloin oikeudenmukaisuus voi jäädä vain harvojen saataville ja siksi vahinkoa kärsineillä on oltava tilaa itse määritellä se, mitä oikeudenmukaisuus heille tarkoittaa.

Kolmas sovinnon komponentti on reiluus. Se liittyy yhteiskunnallisten resurssien jakautumiseen, esimerkiksi siihen, kenellä on pääsy koulutusmahdollisuuksiin tai taloudellisen toimeentulon edellytyksiin.

Näistä osa-alueista syntyy osapuolten välinen prosessi, joka voi johtaa sovintoon. Kyseessä on siis laajalle ja syvälle yhteiskuntaan ulottuva uudelleen ajattelun ja muutoksen tarve.

– Sovinto ei ole erillinen prosessi, vaan oma ja yhteiskunnan tervehtyminen on kuin moottoriöljy, joka mahdollistaa osallisuuden, oikeudenmukaisuuden ja reiluuden niveltymisen toisiinsa, Pentikäinen kuvaa.

Sovintoprosessia on jatkettava määrätietoisesti sellaiseen suuntaan, että yhteisössä syntyy hyvin selkeä oikeudenmukaisuuden ja reiluuden kokemus. On myös tärkeää, että ne ihmiset, joita asia koskee, ovat muovaamassa prosessia itse. Siksi myös muutoksille on viisasta antaa tilaa ja aikaa.

– Sovintoprosesseissa on sallittava se, että ne voivat vaatia välillä uudelleen syntymistä, jopa useita kertoja. Päättäjien ja rahoittajien on hyväksyttävä, että alkuperäinen suunnitelma voi mennä pieleen ja pitää miettiä uusiksi monta kertaa, Pentikäinen tähdentää.

Sovintoa edistävät ihmiset tarvitsevat tukea

Edellä kuvattua yhteiskunnan tervehtymisen prosessia vievät eteenpäin yksilöt, joiden on myös oltava kiinnostuneita kehittämään omaa ajatteluaan ja suhteitaan muihin. Pentikäinen puhuukin paljon traumatietoisuudesta ja siitä tiedosta, mitä aivotutkimus voi tarjota sovinnon teorioille.

– On tärkeää, että konflikteihin kytköksissä olevat vertaissovittelijat ovat itse tietoisia omasta traumataakastaan ja työstävät itse omaa tervehtymistään ja työstävät itse omaa tervehtymistään. Vain siten ihminen voi avata sen mahdollisuuden myös muille, Pentikäinen sanoo.

Pentikäinen toteaa, että Reconciliation in Practice -raportin kokoama tieto sovintoprosessien onnistumisista ja epäonnistumisista on kiinnostavasti sopusoinnussa aivotutkimuksen tarjoaminen havaintojen kanssa. Näitä yhdistämällä voidaan entistä paremmin ymmärtää, mitä tarvitaan, jotta konfliktin osapuolten välillä päästään automaattisesta uhka-ajattelusta analyyttisempaan ja empaattisempaan suhteeseen. Siten sekä väkivallan uhreille että tekijöille voidaan luoda polku pois trauman aiheuttamasta kierteestä.

– Traumataakka voi myös olla niin vaikea, että vaikka yhteiskunnalliset olosuhteet saataisiin korjaantumaan, yksilön tasolla tervehtymistä ei tapahdu. Käsittelemättömänä väkivalta ei lakkaa, vaan se siirtyy yksityiseen tilaan – esimerkiksi perheväkivallan tai itsemurhien muodossa, kertoo Pentikäinen.

Sovintoa edistävät yksilöt ovat itse usein kovan paineen alla, myös oman yhteisönsä keskuudessa. Jotta sovinnolla on edellytykset onnistua, näitä ihmisiä on tuettava eikä heitä saa jättää yksin.

– He tarvitsevat lojaalin ystävyyden kaltaisen tukiverkon, rinnalla kulkijoita, jotka eivät katoa kun tulee takapakkeja, vaan kestävät myös vaikeita hetkiä, summaa Pentikäinen.

Suomalaisen sovinnon työn on säilytettävä yhteys muualle maailmaan

Pentikäinen toivoo, että #sovinto-ohjelman elävä yhteys kansainväliseen työhön ja siihen liittyvään tutkimus- ja kehittämistoimintaan säilyy. Keskustelua kotimaisten sovittelijoiden ja ulkomaisten rauhanvälittäjien välillä tarvitaan.

– Jos sovinnosta halutaan kehittää suomalaisten kansalaistaito, sen edistämisessä suureksi avuksi on seurata ja vaikuttaa siihen, mitä kansainvälisellä kentällä tapahtuu. Tämä raportti kuvaa sitä, kuinka koko rauhanvälityksen kenttä on ison ajattelutavan muutoksen edessä, eikä #sovinnon perustajien ja tukijoiden kannata hukata mahdollisuutta tehdä kokoaan isompi vaikutus maailmanlaajuisesti tässä kehityksessä. Tämä koskee myös ulkoministeriötä ja Suomen rauhanvälitystä, Pentikäinen painottaa.

Pentikäinen uskookin Reconciliation in Practice -raportin antavan ajattelemisen aihetta myös suomalaisille sovittelijoille.

– Vaikka raportissa tarkasteltujen tapausten toimintakentät ovat keskenään erilaisia, esimerkiksi osapuolten välisiin jännitteisiin liittyvät lainalaisuudet ovat varmasti kaikissa hyvinkin lähellä toisiaan. Esimerkiksi traumatietoisuuteen liittyvistä ajatuksista voi varmasti löytää reflektiopintaa niin rikos- ja riitasovitteluun, naapuruus- ja työyhteisösovitteluun kuin koulujen vertaissovitteluunkin.

Reconciliation in Practice: Selected Observations about the Assumptions Informing Practices of Reconciliation -tutkimusraportti on kokonaisuudessaan ladattavissa täältä: https://www.thinkpeacehub.org/reconciler

Tutkimusprofessori Antti Pentikäinen johtaa Washington D.C.ssä sijaitsevaa Mary Hoch Reconciliation Centeriä, joka on yhteistyökumppanina Afrikan sarven sovinnon prosesseja tukevassa #reconciliation-hankkeessa. Hanke on osa #sovinto-ohjelman kansainvälistä työtä. Helsingin seurakuntayhtymä, Diakonissalaitos ja Suomen Lähetysseura perustivat #sovinto-ohjelman vuoden 2020 alussa edistämään yhteiskuntarauhaa ja kunnioittavaa kanssakäymistä sovinnon ja sovittelun osaamisen ja tekojen kautta. #reconciliation-hanke saa ulkoministeriön tukea.

TEKSTI: Mikko Hautakangas

Vieritä ylös