Ihminen etsii elämänsä merkitystä jatkuvasti tai ajoittain. Monet luopuvat jo varhain etsimisestä tai elämästä. Monille on paljon helpompaa kertoa, kuka sinä olet. Usein, koska he haluavat sinun olevan sitä tai määrittävät sinut teoreettisen viitekehyksen kautta tai pyhän kirjan kautta. Monet eivät myöskään halua sinun olevan sitä mitä olet. Ihminen on lähtökohtaisesti konfliktissa itsensä kanssa. Jatkuvaa taistelua omien tunteidensa ja muiden myös kuviteltujen näkemysten ja vaatimusten kanssa. Korona on tehnyt näkyväksi, että se mikä ennen ei ole mitenkään häirinnyt, on nyt tehnyt oman elämän monille sietämättömäksi. Muuttunut on sinun luomasi suhde siihen, mitä kuulet ja koet.
Yhteiskunnallinen kehitys, digitalisaatio ja sosiaalinen media ei ole luonut vastakkainasettelevaa ihmistä. Me olemme aina olleet riitaisia ja media on tuonut sen esille, ja ihminen on yhä enemmän pihalla. Pihalla olo on ylisukupolvista. Siitä pitää huolen lapsuudessa koettu hylätyksi tuleminen ja väkivalta, jonka siirrät eteenpäin väkivaltana, häiriökäyttäytymisenä tai sairautena. Erilaiset elämänsuuntaukset, arvot ja tarpeet ovat joutuneet kiihtyvään törmäyskurssiin. Tämä vastakkainasettelun aikakaudeksikin tavallaan kutsuttava mahdollistaa myös tukahdutettujen ”kollektiivisten tarpeiden” käsittelyn nopeutettuna. Näitä ovat mm. naisiin kohdistuvat patriarkaaliset valta-asetelmat ja suhtautuminen kuritusväkivaltaan. Kun leipä- tai metsäliikehdinnän tavoitteiden levittämiseen meni 80-luvulla useita kuukausia, leviää uutinen yhden ihmisen kohtalosta maailmanlaajuiseksi muutamassa tunnissa. Digitalisaation myötä on keinovalikoima laajentunut ja uusia käsitteitä tullut, kuten stalkkaaminen, maalittaminen, grooming, polarisaatio ja verkkourkinta.
On hyödyksi sovittelijalle, että hän on jollakin tavalla sovussa itsensä kanssa. Se maailma, jossa sovittelua aloitettiin 80-luvulla, ei ole enää olemassa, mutta ihminen ei muutu yhtä nopeasti. Restoratiivinen sovittelu on kasvanut ja muovautunut vahvasti rikossovittelun ja oikeusoppineiden piirissä. Pyritään fasilitatiiviseen työskentelyyn, mutta rationaalisesta ajattelusta, skripteistä ja evaluatiivisuudesta on vaikeaa irtautua. Sovittelussa puhutaan siitä, että tulee korjata suhteita, eheytetään ja todetaan samassa lauseessa että sovittelu ei ole terapiaa. Minkälainen sinun pitäisi olla? Sovittelun keskeiset hyödyt tulevat tarinoista, kyvystä sisäiseen reflektioon, näkökulmien vaihtamisesta ja uudesta suhteesta minään. Näitä taitoja tulee sovittelijalla olla jo ihan sen takia koska muut matkivat meitä. Muita voi toki rakastaa, vaikka itseä olisi vaikea rakastaa. Älä siis luovuta ihminen.
Kirjoittaja
Jens Gellin
Jens on mm. pitkän linjan sovittelija Naapuruussovittelun keskuksessa.
