00PÄIVÄÄ
00TUNTIA
00MINUUTTIA
00SEKUNTIA

Sovinnon viikko 20-29.5.2022 – #näetköihmisen

Lokerointi, kärjistys, vastakkainasettelu, ennakkoluulo. Kaikki syvällä havaitsemisen toimintatavassa, kaikki luonnollisia – mutta kaikki haitallisia. Mitä paremmin näemme pinnan taakse, ei vain toista ryhmän edustajana, sitä enemmän meillä on edellytyksiä ymmärtää toimintaa, ajatuksia ja tekoja. Yritys ymmärtää ei tarkoita hyväksymistä, mutta se tarkoittaa sen kaltaista kohtaamista, joka synnyttää uusia mahdollisuuksia vuorovaikutukseen ja yhdessä elämiseen silloinkin, kun se on vaikeata. Ja mitä vaikeampaa se on, sitä enemmän tarvitaan sovintoa.

Kaikki alkaa kysymyksestä: näetkö ihmisen?

Sovinnon viikko starttaa ensimmäistä kertaa toukokuussa 20.-29.5. nostaen esille erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten mielestä tärkeitä sovinnon teemoja. Nuorten suunnitteleman kampanjan pääviesti #näetköihmisen näkyy eri tavoin kampanjaviikolla – katso viikon ohjelma alta ja tule mukaan!

Osana Kirkkopäivien nuorten ohjelmaa, #YHDESSÄ2022

Aika ja paikka: Pe 20.5. klo 21:00-23:00, Keskustan seurakuntatalon sisäpiha, Isokatu 17.

Sovinnon viikko lähtee käyntiin Oulussa järjestettävillä Kirkkopäivillä kahdella sovintoteemaisella, oululaisten nuorten ryhmän suunnittelemalla ja toteuttamalla ohjelmalla. Ensimmäisenä näistä perjantaina 21.5. klo 21-23 yhteiset nuorten Sovinnon juhlat, koska sovussa eläminen vaatii aktiivisia tekoja joka päivä ja yhdessä sovinnon rakentaminen on ehdottomasti hauskempaa!

Yhteistyössä Oulun seurakuntien nuorten kanssa olemme suunnitelleet illan, jota et tule unohtamaan. Ohjelmaan kuuluu livemusiikkia ja rentoa tunnelmaa, sovinnon teemaan sopivaa aktiviteettia, kuten valokuvanäyttely ja pientä purtavaa (hodarit kaikilla mausteilla – ilmaiseksi!). Tule mukaan juhlimaan sovintoa!

Lisätietoja Kirkkopäivien omilta verkkosivuilta täältä.

Järjestäjät: Oulun seurakunnat ja #sovinto.

Osana Kirkkopäivien nuorten ohjelmaa, #YHDESSÄ2022

Aika ja paikka: La 21.5. klo 13:00-14:00, Keskustan seurakuntatalon Pieni seurakuntasali, Isokatu 17.

Ryhmä oululaisia nuoria on kevään ajan pohtinut ajankohtaisia sovinnon ja yhteiskuntarauhan kysymyksiä. Mikä on tässä ajassa tärkeää, mikä huolestuttaa tai kaipaisi erityisesti sovintoa? Miten sovintoa edistetään aktiivisesti jokapäiväisessä arjessa, mitä eri näkökulmia tähän vähän vaikeaan käsitteeseen liittyy? 

Nyt nuoret kutsuvat meitä yhteiseen keskusteluun. Dialogisen keskustelun kautta nostetaan esille nuorten mielestä tärkeitä näkökulmia sovintoon, laajennetaan yhteistä ymmärrystä siitä, miten sovintoa voidaan rakentaa arjen tasolla ja tuodaan nuorten ajatuksia sovinnosta myös vaikuttajien ja Kirkkopäivien yleisön tietoon. Mukana keskustelemassa nuorten kanssa mm. Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, Juha Hänninen.

Lisätietoa Kirkkopäivien omilta verkkosivuilta täältä.

Järjestäjät: Oulun seurakunnat, #sovinto, Suomen Lähetysseura sekä Lasten ja nuorten keskus.

Osana #sovinnon ja Suomen Sovittelufoorumi ry:n sovittelua ja sovinnon työtä tekevien Olohuone-tapaamisia. Teemana nuoret, väkivalta ja kiusaaminen.

Aika ja paikka: Ma 23.5. klo 16:00-19:00, Kallio, Helsinki + livestream

Suomen Sovittelufoorumi (SSF ry), #sovinto ja Oikeus Sovintoon -toiminnan nuoret järjestävät maanantaina 23.5. klo 16 alkaen Helsingissä asiantuntijapaneelin, jossa pohditaan nuorten väkivaltailmiöihin ja konflikteihin liittyviä kysymyksiä teemalla nuoret ja konfliktit. Tapaaminen on osa sovinnon ja rauhan työn ammattilaisille, kuten sovittelijoille, suunnattuja SSF ry:n ja #sovinnon yhteisiä Olohuone-tapaamisia. Ilta jatkuu asiantuntijapaneelin ja väliesityksen jälkeen paikan päällä kahvin ja vapaan verkostoitumisen merkeissä.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset #sovinnon yhteyspäällikkö Hanna: hanna-karoliina.myllynen@hdl.fi

Järjestäjät: Oikeus Sovintoon, #sovinto ja Suomen Sovittelufoorumi ry.

Aika ja paikka: Ti 24.5. klo 9:00-12:00, etätoteutus

Koulutuksessa keskustellaan restoratiivisesta kohtaamisesta, yhteisöjen eri tasoisten konfliktien ennaltaehkäisystä ja käsittelystä sekä siitä, miten meistä jokainen voisi paremmin toimia sovunrakentajana omassa yhteisössämme. Lisäksi pureudutaan syrjinnän käsitteeseen ja sen eri ilmenemistapoihin (kuten rakenteellinen rasismi) ja siihen, kuinka tarttua moniperusteisen syrjinnän haasteeseen ja tukea yhteisöissä eri vähemmistöjä, kuten maahantulijoita. Tilaisuuden tavoitteena on saada oivalluksia ja työkaluja parempien ihmissuhteiden ja yhteisöjen rakentamiseen niin arkeen kuin työelämään. 

Koulutus on suunnattu erityisesti seurakuntien työntekijöille, luottamushenkilöille ja muille aiheesta kiinnostuneille. 

Lisätietoja ja ilmoittautumiset Suomen Ekumeenisen Neuvoston verkkosivuilta täältä.

Järjestäjät: Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN) ja #sovinto.

Aika ja paikka : Su 29.5 klo 11.00-19.00, Helsingin Kauppatori

Näetkö ihmisen? Tule kuulemaan tosielämän tarinoita Elävään kirjastoon Maailma Kylässä -festareilla!

Diakonissalaitos, Lähetysseura ja #sovinto osallistuvat yhdessä Maailma kylässä -festivaalien Mahdollisuuksien torille järjestämällä torilla #sovinnon nuorten ryhmän ideoiman elävän kirjaston. Elävässä kirjastossa kirjojen sijaan lainataan oikeita ihmisiä, joiden kanssa keskustellessa lainaaja pääsee haastamaan omat ennakkoluulonsa kuuntelemalla kirjan oman tarinan. Kohtaamisilla edistämme vuoropuhelua erilaisten ihmisten välillä, yhdenvertaisuutta, sekä moninaisuuden ja ihmisarvon kunnioittamista. Samalla tuomme esiin Lähetysseuran, Diakonissalaitoksen ja #sovinnon työtä eri ihmisryhmien parissa.

Tule paikalle katsomaan uskallatko katsoa pintaa syvemmälle?

Osallistuminen on ilmaista, ja vaatii vain sen, että tulet paikalle avoimin mielin. Löydät meidät läheltä Pohjoisesplanadia. Saavuttuasi paikalle kirjastohoitajamme ottavat sinut vastaan, ja esittelevät mitä kirjoja meillä on lainattavissa. Tervetuloa!

Järjestäjät: Diakonissalaitos, Suomen Lähetysseura ja #sovinto.

Sovinnon viikon juliste 2022

Sovinnon viikko somessa

Jaa sovinto-teemainen kuva tai kuva Sovinnon viikon tapahtumista Instagramissa aihetunnuksilla #sovinnonviikko2022 ja/tai #näetköihmisen, niin se ilmestyy pian tähän alle.

✨ARVONTA✨

verso_sovittelu on mukana Sovinnon viikolla ja järjestää sen kunniaksi yhdessä oikeussovintoon kanssa sovintoaiheisen arvonnan. Osallistumisaikaa on Sovinnon viikon ajan eli 20.-29.5.2022.

Osallistu arvontaan vastaamalla oikeussovintoon tilin TARINASSA kahteen ...kysymykseen:
1. Mitä tulee mieleen sanasta sovinto? 🤝
2. Miksi sovinto on tärkeää? 🕊

🏆Palkintona voittajalle lähetetään VERSO-tuotepaketti, joka sisältää mm. repun, jossa sovinnon välineitä on helpompi kantaa 🎒

Lue vielä arvonnan säännöt alta ja sitten HOPHOP STORIESIN PUOLELLE VASTAAMAAN!

ℹ️Arvonnan säännöt:
1.Arvonnan järjestävät 20.-29.5.2022 Sovinnon viikon 2022 kunniaksi oikeussovintoon ja Verso_sovittelu eli Suomen Sovittelufoorumi ry:n alaiset hankkeet yhteistyössä Sovinto_ohjelma n kanssa. Instagram ei ole mukana arvonnassa.
2.Arvonnan palkintona on VERSO-tuotepaketti, joka postitetaan voittajalle kesäkuun aikana. Arvonnan suorittaa oikeussovintoon 30.5.-5.6.2022 välillä, jonka aikana tai viimeistään 10.6. ollaan voittajaan yhteydessä Instagramin kautta yksityisviestillä. Jos voittajaa ei tavoiteta kahden päivän sisään, suoritetaan arvonta uudelleen.
3.Arvonnan järjestäjät voivat jakaa vastauksia anonyymisti sosiaalisessa mediassa omissa julkaisuissaan.

#sovinnonviikko2022 #sovinto #arvonta #somearvonta

"Yhteiskunnan hektisyyden lisääntyminen ja lasten paineet pärjätä johtavat monenlaisiin haasteisiin. Nuorten pahoinvointi, ulkopuolisuuden, epäreiluuden ja huonommuuden tunteet lisäävät riskiä nuoruusajan oirehdintaan niin väkivallalla itseä kuin muita kohtaan. Samalla tutkimukset ...kertovat ongelmien kasautumisesta osalle perheistä, polarisaatiosta. Turvattomuus lisää itsensä ilmaisun, ajatusten, tunteiden ja muiden asemaan asettumisen vaikeutta ja voi kärjistyä väkivallaksi."

Sovittelua soveltavat erilaiset kohtaamiseen ja ymmärryksen lisääntymiseen tähtäävät, ennalta- ja riskiehkäisevät, jatkuvasti kehittyvät moniammatilliseen yhteistyöhön perustuvat toimintatavat ehkäisevät parhaiten nuorten väkivaltaa, kirjoittavat Aseman Lapset ryn sovittelijat Julia Saarholm, Heikki Turkka ja Anne Toivonen Edilexin Vierashuoneessa.

Aseman Lasten sovittelija, tutkimuskoordinaattori Julia Saarholm mukana keskustelemassa aiheesta myös ensi maanantaina (23.5.) Suomen Sovittelufoorumin, #sovinnon ja Oikeus sovintoon-nuorten toiminnan järjestämässä sovittelua ja sovinnon työtä tekevien Olohuone-tapaamisessa Helsingissä. Tapaamisen asiantuntijapaneelissa nuoret vetävät keskustelua teemasta nuoret & konfliktit. Mukana myös Vantaan sovittelutoimistosta rikos- ja riita-asioiden sovittelija ja sovittelutoiminnan vastuuhenkilö Tiina Snellman, VERSO - sovittelun asiantuntijat kentältä (vertaissovittelijaoppilaat Vihdistä), Helsingin poliisin ennaltaehkäisevän toiminnan edustaja sekä Onni Sarvela, joka työskentelee mm. ääriajattelusta irtautua haluavien ihmisten kanssa Exit-toiminnassa, Diakonissalaitos.

Sovinnon viikon 20.-29.5. ohjelmasta lisää: www.sovinto.fi/sovinnon-viikko

#sovinnonviikko2022

Image for shared link
Vierashuoneessa sovittelijat Julia Saarholm, Heikki Turkka ja Anne Toivonen: Nuorten väkivaltarikokset – ratkaisuksi rikosvastuuiän lasku ja kriminalisoinnit?

Rikosvastuuiän laskeminen tai kouluväkivallan kriminalisointi laissa ei ehkäise väkivallan tekoja niin hyvin kuin sovittelun sovellusten,...

www.edilex.fi

#sovinnonviikko2022 käynnissä toista päivää, samoin kuin Kirkkopäivien (kirkkopaivat) nuorten sovinnon ohjelma. Täällä keskustellaan sovinnosta, eri näkökulmista ja keinoista edistää sovintoa niin arjessa kuin haastavissakin tilanteissa (kuten somessa ja kiusaamistilanteissa). ...🕊️☮️

Mukana oululaisia nuoria: Valtteri, Ilona ja Heini. NAVI:n (naviryhma) varapj Ilona, Oulun kaupunginvaltuuston pj Juha sekä paikallispolitiikassa niin ikään mukana oleva Kempeleen seurakunnan viestintäpäällikkö Tuukka. Toisena vetäjänä #sovinnon Tytti. 💚

#sovinnonviikko2022 #näetköihmisen #YHDESSÄ2022

#sovinnonjuhlat starttasi osana kirkkopaivat juuri äsken! Oululaiset nuoret ovat rakentaneet juhliin mm. sovintoteemaista kuvausseinää, valokuvanäyttelyä ja valinneet esiintyjäksi kiitanluojaanisinusta 💚

Myöhemmin sovintoteemaisen kuvakisan palkinnot jakaa juhlalavalla kuvassa ...oleva Andreas Tolonen 😻

#sovinnonviikko2022 #YHDESSÄ2022 #sovinto #oulu #nuoret

Valmistelut tehty! 🤩 #sovinnonjuhlat odottaa juhlijoita Oulussa. Vartin päästä lähtee 💜☮️🎊🥳

Kirkkopäivät Kirkko Oulussa #YHDESSÄ2022 #sovinnonviikko2022

💥 ARVONTA 💥

oikeussovintoon on mukana Sovinnon viikolla 2022 (#sovinnonviikko2022, järjestäjänä sovinto_ohjelma). Sen kunniaksi järjestämme yhdessä (vertais)sovittelua kasvatus- ja opetuskentällä kehittävän verso_sovittelun eli VERSO-ohjelman kanssa sovintoaiheisen ...arvonnan.🌱

🙌 Osallistu arvontaan 20.-29.5. yksinkertaisesti vastaamalla tarinoissa eli storiesin puolella kahteen kysymykseen 🙌:

1. Mitä tulee mieleen sanasta sovinto?💚
2. Miksi sovinto on tärkeää? 🕊️

Palkintona VERSO-tuotepaketti, joka sisältää mm. repun, jossa sovinnon välineitä on helpompi kantaa. 🤩

Lue vielä arvonnan säännöt alta ja sitten HOPHOP STORIESIN PUOLELLE VASTAAMAAN!💪💯

Arvonnan säännöt:
1. Arvonnan järjestävät 20.-29.5.2022 Sovinnon viikon 2022 kunniaksi oikeussovintoon ja Verso_sovittelu eli Suomen Sovittelufoorumi ry:n alaiset hankkeet yhteistyössä Sovinto_ohjelman kanssa. Instagram ei ole mukana arvonnassa.
2. Arvonnan palkintona (🏆) on VERSO-tuotepaketti, joka postitetaan voittajalle kesäkuun aikana. Arvonnan suorittaa oikeussovintoon 30.5.-5.6.2022 välillä, jonka aikana tai viimeistään 10.6.22 ollaan voittajaan yhteydessä Instagramin kautta yksityisviestillä. Jos voittajaa ei tavoiteta kahden päivän sisään, suoritetaan arvonta uudelleen.
3. Arvonnan järjestäjät voivat jakaa vastauksia anonyymisti sosiaalisessa mediassa omissa julkaisuissaan.

#sovinnonviikko2022 #sovinto #oikeussovintoon #nuoret #arvonta #somearvonta

#Yhdessä2022: Perjantai-ilta ja nuoret valmistautuvat sovinnon juhlaan - aivan toimituksen naapurissa! 💜🧡🫂 💛💚

📸 Elsi Salovaara

sovinto_ohjelma #sovinnonjuhlat #yhdessä2022 #sovinnonviikko2022 kirkkopaivat

Tänään alkaa Sovinnon viikko! #Sovinto-ohjelma on koonnut nuorten kanssa hienon viikon, jonka kantavana teemana on kysymys ”Näetkö ihmisen?”.

Ota ihmeessä sovinto_ohjelma seurantaan, ja tutustu viikon ohjelmaan!

#näetköihmisen #sovinnonviikko2022 #sovinnonviikko ...#maailmakylässä #kirkkopäivät #kirkkopäivät2022

Oi kevät, tämä luokkaretkien kulta-aika ☀️

Tällä viikolla pääsimme v-i-h-d-o-i-n jatkamaan odotettuja Laitakaupungin luokkaretkiämme!

Tapasimme rohkeita ja upeita ihmisiä, jotka jakoivat meille oman tarinansa. Keskustellen ja kulkien tutustuimme suomalaiseen ...todellisuuteen, joka ei juuri nyt ole omaa arkeamme.

#luokkaretki #näetköihmisen #ihmisarvo

Yhteistyökumppanit

Vieritä ylös