Sovittelua tuntevat ja tekevät ihmiset ovat usein vakuuttuneita siitä, että tietoisuutta sovittelun menetelmistä ja periaatteista kannattaisi levittää yhteiskunnassa laajalle. On jopa ehdotettu, että sovittelu tulisi nähdä ”kansalaistaitona”. Vuoden 2023 Sovittelijapäivillä #sovinto järjesti yhdessä Sovittelujournalistien yhdistyksen Sopiva ry:n aktiivin, viestinnän ja mediakulttuurin tutkijan Mikko Hautakankaan kanssa aiheesta työpajan. Siinä pohdimme yhdessä reilun 30 sovittelua eri alueilla tekevän ihmisen kanssa mitä sovittelulla kansalaistaitona tarkoitetaan, millaisia toiveita ja huolia sovitteluun kohdistuu ja mistä asioista sovittelun arvo tarkalleen ottaen kumpuaa.
Miksi puhua kansalaistaidosta?
Työpajan alkuun pohdimme hieman sitä, mitä kansalaistaidosta puhuminen oikeastaan kertoo. Wikipedia-määritelmän mukaan ”kansalaistaito on yleisnimitys kaikkien kansalaisten jokapäiväisessä elämässä tarvitsemille taidoille. Se liittyy toimimiseen yhteiskunnan jäsenenä, omien asioiden hoitamiseen ja jopa eloonjäämiseen ja elämänsuojeluun.” Esimerkkeinä kansalaistaidoista mainitaan esimerkiksi ruoan valmistaminen, ensiaputaidot ja kriisitilanteisiin varautuminen, mutta toisaalta myös sijoittaminen, argumentointi ja medialukutaito.
Kansalaistaitopuhe liittyy siis toisaalta arjen sujuvuuteen ja ihmiselon perusasioihin, mutta toisaalta se näyttää myös heräävän usein reaktiona jonkinlaisiin yhteiskunnan muutoksiin: jokin uusi tai lisääntyvä ilmiö herättää huolta, johon ihmisten toivotaan varautuvan, jotta yhteiskunnan vakaus ja turvallisuus säilyisi.
Tästä lienee kysymys myös silloin, kun ehdotetaan, että yhä useampien suomalaisten tulisi ymmärtää ja osata sovittelua. Kun yhteiskunta muuttuu yhä monimuotoisemmaksi ja moniarvoisemmaksi, törmäämme arjessa yhä useammin myös ristiriitoihin ja jännitteisiin, joiden kanssa olisi osattava toimia fiksusti, jotta ne eivät kärjisty tai pitkity. Yhä nopeatempoisemmaksi ja somevetoisemmaksi muuttunut mediakulttuuri on osaltaan tärkeässä roolissa siinä, että erilaiset yhteentörmäykset ja riidat tulevat usein myös julkisesti tai puolijulkisesti näkyviin. Pienenkin mittakaavan konfliktit voivat näin koskettaa nopeasti laajempaa ihmisjoukkoa. Niinpä on entistä helpompaa huomata, että erilaiset keinot reagoida konfliktitilanteisiin voisivat helpottaa lähes kenen tahansa arkielämää ja lisätä yleistä yhteiskunnan resilienssiä.
Ajatus sovittelusta arkipäiväisenä kansalaistaitona ei myöskään ole ristiriidassa sovittelua koskevan teoreettisen ymmärryksen syventämisen ja ammatillisen kehittämisen kanssa. Molempia kehityssuuntia tarvitaan. Aivan kuten ensiaputaidot tarvitsevat pohjakseen lääketiedettä eivätkä tee lääkäreitä ja hoitajia työttömäksi, myös sovittelu voi kehittyä vahvaksi, kun se hahmotetaan taitojen ja osaamisen kirjona, jota sovelletaan eri tarkoituksissa eri painotuksin.
Mitä nämä sovittelun taidot sitten olisivat, mitä hyötyjä niillä voisi saavuttaa ja toisaalta millaista kritiikkiä sovittelu voi herättää? Kuinka edistää sovittelun leviämistä käytännössä? Näistä kysymyksistä keskustelimme työpajan osallistujien kanssa. Seuraavassa tiivistetysti tärkeimpiä huomioita.
Mitkä sovitteluun liittyvät taidot ja elementit olisivat erityisen tärkeitä kansalaistaitoja?
Ensinnäkin, sovittelun näkeminen kansalaistaitona edellyttää sovittelua koskevan tietoisuuden levittämistä. Olisi toivottavaa, että yhä laajemmin tiedettäisiin, mitä sovittelu on ja missä sitä sovelletaan. Tällöin yhä useampi tietäisi myös, että konfliktin sattuessa on mahdollisuus pyytää sovitteluapua eri tahoilta.
Kun sitten pohditaan tarkemmin, mitkä sovittelun elementit ovat niitä taitoja, joita haluaisimme levittää, muutama teema erottui selkeästi. Ensinnäkin sovitteluun liittyy yleisesti erilaisuuteen ja ihmisarvoon liittyvä kunnioitus. Vaikka olisi peruuttamattomastikin eri mieltä, sovittelussa jokaisen yksilön arvokkuus otetaan todesta. Empatia ja toisen asemaan asettuminen on tästä seuraava tärkeä askel, mistä puolestaan päästään arvostavaan puheeseen ja toisen tarinan kunnioittamiseen.
Tärkeänä teemana nousi esiin myös yksilön oma suhtautuminen konfliktiin. Jännitteen kohtaaminen edellyttää kykyä tunnistaa omia tarpeita ja käsitellä tunteita. Sovittelussa näitä tuetaan ja vahvistetaan ihmisten omaa toimijuutta, luotetaan ”oman elämän asiantuntijuuteen”.
Myös varsinaiseen kohtaamiseen liittyvät vuorovaikutustaidot keräsivät paljon mainintoja. Sovittelun edellytys on, että kyetään luomaan riittävän turvallinen tila, jotta kohtaaminen on mahdollinen. Kohdatessa korostuvat kuuntelemisen ja dialogin taidot, kyky rakentaa yhteistä keskustelua vuorotellen puhumisen sijaan. Tällaisessa kohtaamisessa on tilaa argumentoida oman kokemuksen puolesta ja tarvittaessa myös kyseenalaistaa.
Mitä hyötyjä sovittelulla tavoitellaan?
Koska työpajamme osallistujat toimivat monenlaisissa tehtävissä ja hyödynsivät sovittelua eri yhteiskunnan aloilla, tunnistimme yhdessä erilaisia tavoitteita ja hyötyjä, joita sovittelulla tavoitellaan. Konkreettisella tasolla sovittelu on tehokas, nopea ja edullinen tapa käsitellä erimielisyyksiä, esimerkiksi oikeusprosessien sijaan. Kansalaistaidosta puhuttaessa voidaankin ajatella, että sovittelutaitojen leviäminen arkiselle tasolle ja riitojen alkujuurille voisi sekä säästää yhteiskunnan resursseja että vähentää inhimillistä kuormitusta.
Inhimilliset hyödyt korostuivatkin keskustelussamme. Todettiin, että vihan tyhmistävät ja taannuttavat vaikutukset on tunnistettu ihan aivotutkimuksenkin keinoin – sovittelu auttaa siis tekemään fiksumpia valintoja ja oikeudenmukaisia ratkaisuja. Tämä lisää luottamusta sekä toisiin ihmisiin että yksilön omiin kykyihin hoitaa asioitaan.
Ihmisten välisen ymmärryksen lisääminen, oppiminen ja kasvu tunnistettiin tärkeiksi tavoitteiksi, joita sovittelutaidot edistävät. Anteeksipyytäminen ja -antaminen ovat osa vastuunkantoa, joka auttaa purkamaan pelkotiloja ja lisäämään turvallisuuden tunnetta niin yksilön kuin yhteisön tasolla.
Millä perusteilla sovittelua vastustetaan?
Puhuimme myös siitä, millaista kritiikkiä sovittelua kohtaan esitetään. Näin voidaan yhtäältä tunnistaa argumentteja, jotka kannattaa ottaa huomioon, kun viestiä sovittelusta halutaan levittää yhä laajemmalle. Työpajassa nostettiin esiin, että usein kritiikki perustuu väärille tiedoille ja käsityksille, ja negatiivisia esimerkkejä ja kokemuksia myös yleistetään.
Toisaalta kritiikki on myös aito mahdollisuus oppia ja kehittää sovittelua niin, että mahdollisimmat monet kokisivat sen oikeudenmukaiseksi ja toimivaksi tavaksi käsitellä konflikteja. Sovitteluun usein huolia erityisesti vallan epätasapainosta ja uhrin asemasta; pelätään, että jos konflikteja käsitellään ”maallikoiden kesken”, sovittelu voi itsessään aiheuttaa haittaa siihen osallistuville.
Tärkeää keskustelua käytiin myös siitä, miksi sovittelu-sanaan liittyy toisinaan vahvoja negatiivisia tunteita ja mielleyhtymiä. Sovittelusta saatetaan puhua ”rikollisten päähäntaputteluna”, koska ei luoteta sovittelun oikeudenmukaisuuteen. Tämä inhimillinen mutta melko mustavalkoinen toive siitä, että paha saa palkkansa ja oikeus voittaa, on kiinnostava kulttuuriseen arvomaailmaan liittyvä ulottuvuus, josta olisi epäilemättä hedelmällistä käydä laajempaakin julkista keskustelua. On ehkä tarpeen avata, miten restoratiivinen oikeuskäsitys ja ajatus konfliktin omistajuudesta niveltyy yhteen sen kanssa, että meillä Suomessa on perinteisesti luotettu vahvasti yhteiskunnan instituutioihin ja oikeusvaltion kykyyn ratkaista kansalaisten ongelmia.
Mitä voimme tehdä seuraavaksi?
Lopuksi keräsimme ajatuksia siitä, mitä sovittelun edistämiseksi voitaisiin käytännössä tehdä joko yksilötasolla tai rakenteellisesti. Vastausten runsaus ja monipuolisuus innostaa ja vahvistaa toivoa siitä, että yhdessä voimme todella lisätä sovittelun merkitystä yhteiskunnassa. Monet lupasivat osaltaan puhua sovittelusta omissa yhteisöissään sekä näyttää omalla esimerkillään, miten sovittelun taidot ja ajatukset voivat näkyä arjessa. Erilaisten koulutusten tarjoaminen ja toisaalta oma kouluttautuminen nähtiin myös selkeänä väylänä kansalaistaidon levittämiseksi.
Rakenteiden tasolla toivottiin lisää julkista keskustelua, viestintää ja kampanjoita, jotka tekisivät sovittelusta arkista ja tuttua. Jopa viihdeohjelmia aiheen ympärille ideoitiin! Eri koulutusasteilla nähtiin paljon mahdollisuuksia hyödyntää ja opettaa sovittelua, kuten muitakin yleisesti tärkeinä pidettyjä taitoja opetetaan.
Inhimillinen resurssi eli aktiivisten ihmisten innostus ja sitoutuminen on tietenkin se tärkein tuki, jonka varassa sovittelun merkitystä voidaan vahvistaa. Onneksi meillä on paljon työpajamme osallistujien kaltaisia ihmisiä, jotka omalla toiminnallaan näyttävät, mitä sovittelu voi yhteiskunnan eri alueilla antaa!
Hanna Myllynen, ohjelmapäällikkö, #sovinto
Mikko Hautakangas, tutkija, Tampereen yliopisto / Sopiva ry.
Kirjoittajat toimivat myös vapaaehtoisina rikos- ja riita-asioiden sovittelijoina.
