#sovinto käynnistää yhdessä Kirkkohallituksen kanssa selvitystyön, jonka tavoitteena on syksyn 2020 aikana kartoittaa tarvetta uskontodialogikeskukselle.
Suomalainen uskonnollinen kenttä on moninaistumassa ja sirpaloitumassa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon merkitys on iso ja monien perinteisten uskontokuntien asema vakiintunut. Samalla etenkin islamilaisten uskonnollisten yhteisöjen määrä on kasvanut suurissa kaupungeissa. Uskonnolliset yhteisöt ovat tärkeitä sekä oman kokonaisvaltaisen kulttuurisen identiteetin että kotoutumisen kannalta.
Uskonnollisten yhteisöjen keskinäinen vuoropuhelu on tärkeää sekä yhteisöjen keskinäisten suhteiden, että oman itseymmärryksen takia. Tarvitaan myös dialogia uskonnonvapaudesta ja eurooppalaisista arvoista. Selvityksen tavoitteena on vuoropuhelussa uskonnollisten yhteisöjen kanssa luoda käsitys uskonnollisista yhteisöistä Suomessa ja kartoittaa tarve uskontodialogikeskukselle ja sen mahdollisille tavoitteille ja toimintatavoille.
Kirkkohallitus palkkaa selvityksen tekijän, jonka tukena tehtävässä on erilaista osaamista ja uskontokuntia edustava työryhmä. Täältä voit lukea lisää tehtävästä ja hakea siihen 24.8. mennessä.