30.10.2020
YTM Hanna Myllynen on tullut mukaan vahvistamaan #sovintoa, mm. sen viestintää, kumppanuuksia, varainhankintaa ja kehittämistyötä. Hanna on aiemmin työskennellyt turvapaikanhakijataustaisille nuorille suunnatussa Kummiperhetoiminnan hankkeessa Diakonissalaitoksella ja jatkaa osa-aikaisena siinäkin tehtävässä. Hän on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta pääaineenaan kansainvälinen politiikka ja painopisteenä rauhan- ja konfliktintutkimus.
”Olen todella innoissani päästessäni osalliseksi #sovinto-ohjelmaa yhteyspäällikön ominaisuudessa. Ensikosketuksen ohjelmaan sain jo keväällä ja tänä syksynä pilottina järjestetyllä sovittelun johdantokurssilla, jossa pääsin itse konkreettisesti harjoittelemaan restoratiivisen sovittelun keinoja FT Maija Gellinin ohjauksessa.
Iloitsenkin päästessäni nyt edistämään sovinnon ja sovittelun taitojen vahvistamista laajemmin yhteiskunnassamme. Uskon, että näiden taitojen myötä myös luottamus toisiimme ja eri yhteisöjen välillä vahvistuu.”
Hannan yhteystiedot ovat:
Hanna Myllynen, yhteyspäällikkö
hanna-karoliina.myllynen@hdl.fi, +358 50 3590110