Nuorisotoiminnan koordinaattoria etsitään!

Haluatko tulla rakentamaan sovinnollisempaa tulevaisuutta yhdessä nuorten kanssa?

Haemme innostunutta nuorisotoiminnan koordinaattoria kiusaamista ja väkivaltaa ehkäisevälle hankkeelle, jota suunnittelee ja toteuttaa eri-ikäiset ja -taustaiset nuoret

Suomen Sovittelufoorumi ry ja #sovinto hakevat uuteen käynnistyvään hankkeeseen koordinaattoria, jonka ohjauksessa nuoret ideoivat ja kehittävät toimintamallin tai -malleja konfliktien, kiusaamisen ja väkivallan ehkäisemiseen ja sovun lisäämiseen. Niiden myötä nostetaan esiin nuorten oma näkemys kiusaamisen, häiriökäyttäytymisen ja väkivallan ennaltaehkäisyn menettelyistä. Nuoret saavat koulutusta ja tukea mm. Suomen Sovittelufoorumin ja #sovinto-ohjelman asiantuntijoilta. Hankkeen muodostaman monikulttuurisen nuorten ryhmän toiminta voi sisältää mm. tempauksia, kannanottoja ja esiintymisiä mediassa, julkaisuja, sosiaalisen median hyödyntämistä, digitaalisen ja painetun materiaalin tuottamista, videoita, podcasteja, tapahtumia, webinaareja ja blogeja sekä yhteistyötä muiden rauhan rakentamisen ja konfliktien hallintaa edistävien hankkeiden kanssa.

Koordinaattorin tehtävänä on toimia nuorten asiantuntijaryhmän toiminnan fasilitoijana, ideoiden toteuttamisen ohjaajana ja mahdollistajana budjetin rajoissa. Hän vastaa lisäksi yhteistyötahojen kontakteista, nuorten asiantuntijaryhmän kokoamisesta ja kokoonpanon muutoksista sekä mahdollisten lisärahoitustahojen ja sponsoreiden etsimisestä, kun ideoita toteutetaan ja levitetään. Kehittämistyöhön saadaan tukea myös yhteistyötahojen asiantuntemuksesta ja ohjauksesta.

Odotamme sinulta taitoja luoda ja ylläpitää verkostoja sekä työskennellä monimuotoisissa ja moniarvoisissa tiimeissä. Hanketta toteutetaan ihmislähtöisesti, nuorten oma asiantuntijuus edellä erilaisten ryhmien tarpeita kuunnellen ja sen pohjalta toimintaa suunnitellen. Tarvitset valmiutta start-up-henkiseen kehittämiseen sekä intoa luoda uutta yhteiskunnallisesti merkittävää toimintaa.

Tehtävä on osa-aikainen (vähintään 50 % vuonna 2021) ja siitä sovitaan tarkemmin tehtävään valitun henkilön kanssa. Työsuhde alkaa elokuun puolessa välissä 2021 ja on määräaikainen vuoden 2023 loppuun saakka.

Toivomme, että sinulla on:

  • Kokemusta kansalais- ja/tai vapaaehtoistoiminnasta, viestinnästä ja vaikuttamisesta mielellään nuorten parista ja/tai monikulttuurisista konteksteista
  • Hyvät vuorovaikutustaidot
  • Hyvät kirjalliset ja suulliset viestintätaidot suomeksi ja englanniksi
  • Verkko- ja some-viestinnän osaamista
  • Projekti- tai hankeosaamista
  • Tehtävään sopiva koulutus ja/tai työkokemus (esim. 1-2 vuoden ajalta vastaavissa työ- tai vapaaehtoistehtävissä)
  • Oma-aloitteinen ja tavoitteellinen työskentelytapa
  • Sovinnon ja rauhantyön ja sovittelukentän tuntemus on eduksi

Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.

Tarjoamme sinulle monipuolisen näköalapaikan uutta luovassa hankkeessa, mielenkiintoisen toimintaympäristön, laajat verkostot ja ammattilaisten tuen työssäsi menestymiseen.

Työsuhde toteutuu Suomen Sovittelufoorumin organisaatiossa ja se alkaa sovitusti viimeistään elokuussa 2021. Osittainen etätyömahdollisuus mutta pääasiallisena paikkana Helsinki, jossa toimitilat sijaitsevat.

Lisätietoja tehtävästä antaa ohjelmajohtaja Maija Gellin keskiviikkona 5.5. klo 12-14 /p. 040-7079076

Hae tehtävään viimeistään maanantain 17.5. aikana lähettämällä hakemuksesi ja CV:si sähköpostilla osoitteeseen maija.gellin@sovittelu.com

Hakemusten perusteella haastattelemme 3-5 kandidaattia torstain 27.5. aikana.

Odotamme mielenkiinnolla hakemustasi!

Yhteistyössä: 

This image has an empty alt attribute; its file name is image-3.png


   


Lue lisää sovittelusta ja Suomen Sovittelufoorumista: www.sovittelu.com

Lue lisää #sovinto-ohjelmasta: www.sovinto.fi

Lue lisää Kone Centennial Foundationin työstä: https://www.konecentennialfoundation.org/

Scroll to Top