Sovinto-ohjelman kolmas vuosi on loppumaisillaan ja paljon on vuoteen taas mahtunut. Erityisesti on iloittu pandemia-aikana paljon kaivatuista kasvokkain kohtaamisista ja erilaisista livetilaisuuksista. Olemme päässeet ympäri Suomea tapaamaan sovinnon teemojen äärellä nuoria, vanhoja ja kaikkia siltä väliltä, niin yksilöitä kuin erilaisia yhteisöjäkin. On vietetty Sovinnon kampanjaviikkoa Helsingin Kauppatorilla Elävän kirjaston ja Oulun keskustassa Nuorten sovinnon juhlien merkeissä, työpajailtu porukalla sovintotaidoista niin etäasennoista kuin kasvokkain Hämeessä Evon metsissäkin. On pohdittu restoratiivisen sovittelun saloja ja menetelmää, käyty dialogeja ja muuten vain rakentavia keskusteluja sekä tehty hienoja restoratiivisuutta vahvistavia yhteistyöavauksia ja verkostoiduttu paremman keskustelukulttuurin ja sovinnon edistämiseksi.
Seuraavassa katsausta siitä, mitä kaikkea vuoteen 2022 on mahtunut ja millä ajatuksilla siirrymme ensi vuoteen.
Ensimmäistä kertaa ikinä: Sovinnon viikko 2022
#sovinnon vuotta on erityisesti alkuvuoden ja kevään ajan rytmittänyt ensimmäistä kertaa järjestetty Sovinnon viikko, jota vietimme toukokuun lopussa 20.-29.5.2022. Kampanjaviikolla halusimme nostaa esille ajankohtaisia sovinnon ja sovittelun teemoja sekä kasvattaa konkreettisesti sovinnon tietotaitoja ja tahtoa yksilöissä ja yhteisöissä.
Vuoden 2022 kampanjaviikon vaikuttamisviesti syntyi yhteistyössä nuorista koostuneen kampanjaryhmän kanssa ja kuului näin: Näetkö ihmisen – uskallatko katsoa pintaa syvemmälle? Kampanjalla haluttiin herätellä sekä viestinnän keinoin että käytännön teoilla ihmisiä tiedostamaan omia ennakkoluulojaan, ihmisten lokeroinnin haasteita, vastakkainasetteluja ja kärjistyksiä puheessa ja ajatuksissa – kaikkea sitä, mikä meidän ajattelussamme on hyvin luonnollista, mutta monella tapaa myös haitallista. Sovinnon viikolle ohjelmaa tapahtumien ja tilaisuuksien muodossa rakennettiin erityisesti erilaisten nuorten ryhmien kanssa Oulussa ja Helsingissä koko kevään ajan käsitellen samalla sovinnon teemoja nuorten omassa arjessa. Lisää Sovinnon viikon tunnelmista sanoin ja kuvin myös aiemmassa blogitekstissä täällä.
Sovinnon juhlat ja dialogi sovinnosta Oulun Kirkkopäivillä 20.-21.5.2022
Viime vuoden lopusta asti Oulussa tehtiin yhteistyötä seurakuntien ja niiden kautta yhteen kerätyn noin kymmenen nuoren porukan kanssa. Tavoitteena oli käsitellä eri tavoin sovinnon teemoja ja samalla ideoida toukokuulle Oulun Kirkkopäivien yhteyteen kahta ohjelmapaikkaa: perjantai-illan jatkoille kaikille mutta erityisesti nuorille avoimia Sovinnon juhlia ja lauantaipäivälle yleisölle avointa dialogia sovinnon teemoista. Yhteisten tapaamisten ja itse Kirkkopäivät-viikonlopun aikana saatiinkin paitsi pohdittua sitä, miten sovinto voi kunkin arjessa näyttäytyä, niin rakennettua myös mahtavat ohjelmakokonaisuudet, jotka jo pelkästään keräsivät Oulun keskustan seurakuntatalolle perjantain ja lauantain aikana noin 150 henkeä. Oulun seurakuntien ja #sovinnon väen lisäksi suunnittelussa ja toteutuksessa apuna olivat Kirkkopäivien tapahtumaorganisaatio ja Kirkkohallitus, Suomen Lähetysseura sekä Lasten ja nuorten keskus.
Nuorten suunnittelemien Sovinnon juhlien pääesiintyjänä kuultiin akustista rockia soittava kls., jonka lisäksi nuorten juontamassa tilaisuudessa nautittiin viilenevästä kevätillasta ruoan äärellä (hävikkiruokaan erikoistuneen Prikka kiertoon -hankkeen lahjoituksena jakamat hodarit ja hampparit kuumenivat grillissä koko illan!), nuorten suunnittelemasta sovintoteemaisesta ohjelmasta (mm. sovintoteemainen viestiseinä ja selfieseinä), sekä Mitä sovinto sinulle merkitsee -nuorten valokuvanäyttelystä, jonka parhaat palat juhlassa palkitsi nuori somevaikuttaja Andreas Tolonen. Lauantain sovintoteemaisessa dialogissa suunnitteluryhmän nuoret kohtasivat keskustelussa aikuisia vaikuttajia ja nuorisoaktiiveja. Mukaan oli kutsuttu Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen, oululainen opiskelija Heini Kärkkäinen, Kempeleen seurakunnan viestintäpäällikkö Tuukka Myllymäki sekä pk-seudulta Kirkkopäivillä vierallut nuorisoaktiivi, NAVI-ryhmän varapuheenjohtaja, Ilona Rantala. Oululaisista, suunnitteluporukkamme nuorista keskusteluun osallistui lisäksi Valtteri ja Ilona, joka fasilitoi keskustelua #sovinnon harjoittelijan, Tytti Rintamäen kanssa.
Nuoret ja konfliktit – asiantuntijapaneeli 23.5.2022
Nuorten kiusaamis- ja väkivaltailmiöihin keskittyvän Oikeus Sovintoon -toimintaryhmän (OS) nuoret järjestivät kanssamme osana Sovinnon viikkoa erityisesti sovittelijaväelle suunnatun asiantuntijapaneelin, jossa pohdittiin OS-toiminnan teemoihin eli nuorten väkivaltailmiöihin, kiusaamiseen ja konflikteihin liittyviä kysymyksiä. Tapaaminen oli osa sovinnon ja rauhan työn ammattilaisille, kuten sovittelijoille ja rauhanvälittäjille, suunnattuja säännöllisiä Suomen Sovittelufoorumin (SSF) ja #sovinnon yhteistyössä järjestämiä Olohuone-tapaamisia. Ilta jatkui asiantuntijapaneelin jälkeen räppäri, runoilija Hassan Maikalin upealla esityksellä sekä verkostoitumisella kahvikupposen ääressä. Paikan päällä sekä livestriimin äärellä illassa oli mukana noin 70 osallistujaa.
Keskustelua vetivät ansiokkaasti OS-ryhmän nuoret vaikuttajat Cristian Tissari da Costa ja Eva Guillard, joiden lisäksi paneelissa asiantuntijana istui OS-toiminnasta Anni Rusi. Mukaan paneelikeskusteluun nuoret kutsuivat asiantuntijoita eri aloilta: Onni Sarvelan (OS-ryhmän vetäjä ja Diakonissalaitoksen Exit-työn projektityöntekijä), Julia Saarholmin (kouluttaja ja tutkimuskoordinaattori, Aseman lapset ry), Tiina Snellmanin (Vantaan sovittelutoimiston esihenkilö), Jon Fuhrmannin (Helsingin poliisin ennaltaehkäisevä toiminta) sekä SSF:n vertaissovittelua kasvatus- ja opetuskentällä edistävän VERSO-ohjelman kentän asiantuntijat, vertaissovittelijanuoret Cazun ja Veeran Vihdistä.
Elävä kirjasto Maailma Kylässä -festareilla Helsingissä 29.5.2022
Helsingissä tämän vuoden Maailma Kylässä -festareilla toteutettiin nuorten kampanjaryhmän kanssa Elävä kirjasto, johon kiteytyi nuorten ideoima Sovinnon viikon vaikuttamisviesti, Näetkö ihmisen? Nuoret toteuttivat Elävän kirjaston yhdessä #sovinnon ja sen taustaorganisaatioiden Diakonissalaitoksen ja Suomen Lähetysseuran kanssa. Kauppatorille päiväksi perustetusta telttakirjastosta sai lainata kirjojen sijaan erilaisia ihmisiä juttutuokioita varten. Parhaimmillaan yhteinen keskustelu antoi vilauksen arjesta ja kokemuksista oman sosiaalisen kuplan ulkopuolelta jonkun sellaisen kanssa, johon ei tavallisesti tulisi törmättyä.
Yhteensä päivän aikana 14 elävää kirjaa pääsi tapaamaan noin sataa lainaajaa jutellen ja tutustuen aurinkoisella Kauppatorilla. Kampanjaviikon hengessä festivaaliteltalla pääsi elävien kirjojen lainaamisen lisäksi taittelemaan rauhankyyhkysiä origameina ja kirjoittamaan sovinnon viestejä sydämille. Teltalla poikkesi lisäksi päivän aikana useita kymmeniä kävijöitä vain juttelemassa tai esimerkiksi tutustumassa Suomen Lähetysseuran ja Diakonissalaitoksen työhön haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten parissa.
Muuta Sovinnon viikon toimintaa
Lisäksi Sovinnon viikon aikana järjestettiin joitakin pienempiä tilaisuuksia etämuotoisina eri tahojen kanssa. Yksi näistä onnistuneista yhteistöistä oli Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) kanssa Johdanto sovinnon teemoihin -verkkotyöpaja SEN:n jäsenille. Siinä pureuduttiin restoratiiviseen kohtaamiseen, yhteisöjen eritasoisten konfliktien käsittelyyn sekä sovunrakentajana toimimiseen omissa yhteisöissä. Mukana #sovinnon lisäksi työpajan sisällöissä oli Diakonissalaitoksen projektityöntekijä, pappi Marjaana Toiviainen, joka syvensi osallistujien näkemyksiä vallasta, moniperusteisesta syrjinnästä ja yhteisöissä liittolaisena toimimisesta.
Sosiaalisen median puolella #näetköihmisen -kampanjaviestinnän lisäksi nähtiin mm. Oikeus sovintoon -nuorten toiminnan ja Suomen Sovittelufoorumin VERSO-ohjelman yhteistyössä kehittämää sisältöä restoratiiviseen kohtaamiseen ja sosiaalisiin tarpeisiin liittyen. Erilaisilla somesisäillöillä haluttiin erityisesti herätellä nuoria Instagramissa osallistumaan kampanjaviikkoon ja pohtimaan sen sanomaa.
Nuoret sovinnon rakentajina
Sovinnon viikon ulkopuolella nuorten kanssa on tänä vuonna muulla tavoinkin kohdattu sovinnon teemojen parissa useaan otteeseen. #sovinto haluaa nostaa esille nuorten ja nuorten aikuisten omaa aktiivista toimijuutta sovinnon edistäjinä omissa yhteisöissään ja yhteiskunnallisesti sekä etenkin nuorten osallisuutta ja asiantuntijuutta silloin, kun puhutaan nuorten arkeen vaikuttavista aiheista. Viime vuodet ovat monella tapaa horjuttaneet kaikenikäisten turvallisuuden tunnetta, luottamusta ja tulevaisuudenuskoa. Erityisen pitkiltä pandemia- ja kriisiajat ovat tuntuneet monen nuoren kohdalla. Sosiaalisten kohtaamisten vähyys ja elämänpiirin pienentyminen sekä maailman epävarmuudet ovat vaikuttaneet meihin eri tavoin. Sovinnon, toivon ja yhdessä elämisen viestejä tarvitaankin nyt enemmän kuin koskaan.
Sovinnon teemoja on käsitelty eri ikäisten (n. 15-29-vuotiaiden) nuorten kanssa tänä vuonna kaiken kaikkiaan eri tavoin: Nuoria on kohdattu mm. Hämeenlinnassa, Helsingissä ja Oulussa sekä ylipäätään sisätilojen ja verkon lisäksi esimerkiksi Evon metsissä partiolaisten suurleirillä Kajolla. Yhteistyöllä on ollut erilaisia muotoja, kuten työpajat, erilaiset nuorten kanssa tehtävät tapahtumatoteutukset, lukiolaisten vapaaehtoistoiminnan kurssi ja Erätauko-dialogit.
Oikeus sovintoon: Nuoret kiusaamis- ja väkivaltailmöiden asiantuntijoina
Oikeus sovintoon -nuorten vapaaehtoistoiminnassa noin 15–25-vuotiaat nuoret nostavat framille nuorten omat kokemukset ja näkemykset kiusaamis- ja väkivaltailmiöihin sekä niiden ratkaisuihin. Toiminnassa kasvatetaan nuorten tietotaitoa ja osaamista näihin teemoihin sekä restoratiivisiin sovinnon ja sovittelun taitoihin liittyen. Toiminta koostuu säännöllisesti tapaavasta, vaikuttamiseen tähtäävästä ydinryhmästä, jonka omaa osaamista teemoissa vahvistetaan erilaisin työpajoin, koulutuksin ja keskusteluin, mutta joka lisäksi suunnittelee ja toteuttaa nuorten konflikteihin, kiusaamisen ja väkivallan teemoihin liittyviä tilaisuuksia muille nuorille ja nuorten kanssa työskenteleville. Toiminnassa yhteistyötahoina vuoden 2021 lopusta saakka ovat olleet Suomen Sovittelufoorumi ja #sovinto, jolle tämän syksyn aikana siirtyi myös toiminnan hallinta, sekä toimintaa rahoittava Kone Centennial Foundation (KCF).
Vuoden aikana Oikeus sovintoon (OS) -ydinryhmän toiminnoissa on ollut mukana 16 nuorta. Nuoret ovat järjestäneet erilaisia tilaisuuksia, kuten Sovinnon viikon asiantuntijapaneelin sekä Hyvin sanottu -keskustelufestarien yleisölle avoimen Erätauko-dialogin kiusaamisesta nuorille ja aikuisille asiantuntijoille. Lisäksi OS- nuoret kutsuttiin fasilitoimaan työpajaa marraskuussa Sovittelufoorumin VERSO-ohjelman vuotuiseen Rönsy-seminaariin, joka kerää yhteen vertaissovittelutoimijoita kasvatus- ja opetuskentältä ympäri Suomea. Työpajassa nuoret fasilitoivat keskustelua kiusaamisesta kymmenelle lasten ja nuorten kanssa työskentelevälle ammattilaiselle.
Haastavia teemoja keskustelufestareilla Hämeenlinnassa 30.9.-1.10.2022
#sovinto on mukana Ylen ja Erätauko-säätiön vetämässä Hyvin sanottu -hankeverkostossa, jossa rakennetaan yhteistyöllä kunnioittavampaa keskustelukulttuuria Suomessa. Samalla vahvistetaan suomalaisten luottamusta ja ymmärrystä toisiaan kohtaan esimerkiksi rakentavan vuoropuhelun eli dialogien keinoin. Osana tätä Hämeenlinnassa järjestettiin syys-lokakuun vaihteessa kaikkien aikojen ensimmäinen Hyvin sanottu -keskustelufestari. Festarit olivat maksuton, kaikille avoin kaksipäiväinen tapahtuma, jonka puitteissa 55 eri tahoa järjesti sekä luottamuksellisia eli suljettuja Erätauko-dialogeja että useita julkisia ja yleisölle avoimia pop up -dialogeja. Kokemus oli niin positiivinen sekä #sovinnolle että kahden dialogin toteutukseen osallistuneille nuorille ja muille keskustelijavieraille, että ensi vuoden keskustelufestareita Hämeenlinnassa tuskin maltetaan odottaa.
Festarien ensimmäisenä päivänä järjestimme yhteistyössä uskonto- ja katsomustoimijoita yhteen keräävän TILA-verkoston kanssa luottamuksellisen, suljetun dialogin kutsuvieraina olleille nuorille aikuisille. Keskustelua käytiin otsikolla: Mistä on vaikeaa puhua? Nuoret aikuiset pohtivat uskontojen sisäisiä ja välisiä vaikeita kysymyksiä. Keskustelussa pohdittiin laajasti paitsi teemoja, joista on vaikeaa puhua, mutta myös syitä haasteiden takana sekä mahdollisia keinoja niiden purkamiseksi. Teemaa päästiin marraskuussa jatkamaan, kun #sovinto järjesti teemapajan aiheesta taustaorganisaatioidensa omalle väelle. Siinä alustamassa ja keskustelemassa oli kutsuvieraina niin ikään nuoria aikuisia: TILA-verkoston toiminnassa mukana ollut Nuorten Muslimien Foorumin varapuheenjohtaja Ahmed Abdirahman Said sekä Sini Al-Fraidawi, joka on aktiivinen mm. Suomen YK-nuorten nuoret ja rauha -koordinaattorina.
Toisena festaripäivänä Oikeus sovintoon -nuorten suunnittelema ja vetämä pop up -dialogi, johon yleisö pääsi mukaan. Keskustelun otsikkona oli: Mistä meidän pitäisi puhua juuri nyt, kun keskustelemme nuorten kiusaamisilmiöistä? Tarkemmin keskustelun sisällöstä #sovinnon blogissa täällä. Nuorten kutsumina keskustelijoina mukana olivat Hämeenlinnan alueelta vanhempi konstaapeli Senni Kokko (ennalta estävä toiminta/somepoliisi), Hämeenlinnan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Ida Stenvall, nuorisotyötä ohjaajana tekevä Tuisku Sulin, sekä Tampereelta nuorisolääkäri Miila Halonsaari, Suomen Sovittelufoorumin ohjelmajohtaja Maija Gellin ja entinen vertaissovittelijaoppilas, nykyinen lukiolainen Vihdistä, Cazu Kropsu. Oikeus sovintoon -toiminnasta mukana olivat keskustelijana Ville Saarinen sekä dialogin fasilitaattoreina toimineet Cristian Tissari da Costa ja Eva Guillard. Puolentoista tunnin dialogissa yhdeksän keskustelijan lisäksi aktiivista yleisöä paikalla oli n. 20-30 henkeä.
Sovinnon teemoja oululaisella yläasteella
Vielä joulukuussa ehdittiin käynnistää yhteistyötä lisää Oulussa ja tällä kertaa erityisesti Tuiran alueella, johon syksyllä aukesi uusi D-asema eli Diakonissalaitoksen matalan kynnyksen kansalaistoiminnan keskus ja kohtaamispaikka. Yhdessä D-aseman ja paikallisen Merikosken koulun yläasteen kanssa aloitettiin sovussa elämisen teemojen pohtiminen yhteisellä dialogilla koulun kasi- ja ysiluokkalaisista koostuvan porukan kanssa. ”Sovussa eläminen ja miten luoda hyvää ilmapiiriä kouluun” toimi teemana, joka avasi meille erilaisia näkökulmia siihen, miten nuoret arkensa koulussa näkevät ja mitä sinne voisi lisätä kaikkien kannalta parempaa arkea vahvistamaan. Näistä päästään mukavasti jatkamaan heti alkuvuodesta nuorten kanssa.
Sovinnon taitoja yhteisöille ja yksilöille
#sovinnon yhtenä tavoitteena vuodelle 2022 on ollut sovinnon taitojen levittäminen erilaisiin yhteisöihin esimerkiksi työpajojen, koulutusten ja kurssien kautta. Sovinnon taitojen lisäksi on tärkeää kasvattaa sovinnon tahtoa ja herättää siksi keskusteluja sovintoon liittyvistä teemoista eri tavoin eri yhteisöissä. Vuoden aikana on sekä kasvokkain että etänä kohdattu nuorten lisäksi iso määrä niin erilaisia sovittelijoita, sovinnon ja rauhantyön asiantuntijoita kuin muuta kohtaamistyötä tekeviä ammattilaisia ympäri Suomea ja Suomen rajojen ulkopuolelta.
#sovinnon perustoimintoina tänäkin vuonna jatkuivat teemapajat, jotka keräävät yhteen taustaorganisaatioidemme eli Helsingin seurakuntayhtymän, Suomen Lähetysseuran ja Diakonissalaitoksen väkeä keskustelemaan yhteisistä sovinnon teemoista. Vuonna 2022 neljässä #sovinnon teemapajassa teemoja olivat: Nuoret sovinnon rakentajina, Sovinto luonnon kanssa, Diakonia ja sovinto sekä Uskontojen välinen ja sisäinen vuoropuhelu – miten puhua vaikeista kysymyksistä.
Toisena vakiintuneena toimintona sovittelijoille ja rauhan sekä sovinnon työn muille asiantuntijoille #sovinto taas järjesti yhteistyössä Suomen Sovittelufoorumin (SSF) kanssa kahdeksan kertaa niin kutsuttuja Olohuone-tapaamisia. Olohuoneissa tarkoitus on keskustelun ääressä oppia toisiltamme uutta sekä vaihtaa kokemuksia ja kuulumisia erilaisten teemojen äärellä. Vuonna 2022 yhteen kerääntyi keskimäärin 40-60 osallistujaa per kerta mm. arjen turvallisuuteen, kansainväliseen rauhanrakentamiseen, restoratiivisten kaupunkien ja kuntien sekä kieleen ja kulttuuriin liittyvien teemojen pariin. #sovinnon omien asiantuntijoiden ja SSF:n järjestelijäporukan lisäksi tapaamisissa on kuultu alustuksia hyvin laajalta joukolta. Mukana on tavalla tai toisella olleet tänä vuonna mukana mm.: Poliisihallitus, oikeusministeriö, Naapuruussovittelun keskus, Vantaan sovittelutoimisto, Cultura-säätiö, VERSO-ohjelma, Safer Globe ja Helsingin poliisin ennalta ehkäisevä toiminta.
Sovintoa harjoitellen
#sovinto on järjestänyt niin ikään yhteistyössä SSF:n kanssa jo parin vuoden ajan restoratiivisen lähestymisen ja sovittelun koulutuksia. 5-6 päivää kestävässä koulutuksessa osallistujat ovat saaneet SSF:n ohjelmajohtajan Maija Gellinin johdolla restoratiivisen sovittelijan taidot, joita hyödyntää omassa työssä osana kohtaamisia. Näiden lisäksi olemme yhteistyössä kehittäneet lyhyempiä (kohderyhmän ja sovitun mukaan n. 1-3h pituisia) restoratiivisten sovintotaitojen työpajoja, jotka pohjaavat niin ikään restoratiiviseen lähestymistapaan ja sovittelun periaatteisiin. Työpajoja on vuoden 2022 aikana päästy pilotoimaan yhteensä yhdeksän kertaa erilaisille nuorten yhteisöille sekä nuorten parissa toimivien tai muuten kohtaamistyötä tekevien ammattilaisten kanssa.
Restoratiivisia sovinto- ja sovittelutaitoja ovat vuonna 2022 päässeet ottamaan haltuun mm. partiolaisten ja erilaisten nuorten porukoiden lisäksi Suomen Ekumeenisen Neuvoston jäsenet, Tampereen hiippakunnan väki sekä #sovinnon taustaorganisaatioiden eri yhteisöt. Restoratiivisuudesta ja restoratiivisesta lähestymisestä voit lukea lisää esimerkiksi täällä ja täällä.
“Restoratiivinen ajattelumalli ja sen tuominen työyhteisöihin ja esihenkilöille voisi ehkäistä vakavampia konflikteja.” – Restoratiivisten sovintotaitojen työpajaosallistuja 2022
Sovintotaitojen työpajoissa on tavoitteena antaa osallistujille eväitä haastavien tilanteiden ja konfliktien ehkäisyyn sekä sovinnon edistämiseen kohderyhmän mukaan esimerkiksi omassa työssä ja arjessa. Konfliktit kuuluvat elämään ja parhaimmillaan ne edistävät tarpeellista muutosta. Kärjistyneinä ja pitkittyneinä ne nakertavat luottamusta, hyvinvointia ja ihmissuhteita. Restoratiiviset eli ihmissuhteita eheyttävät ja vahvistavat kohtaamistaidot ovat keskeisiä ihan jokaiselle ja erityisesti heille, jotka edistävät ihmisten välistä kanssakäymistä erilaisissa yhteisöissä. Ne tukevat yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointia ja auttavat yksilöitä pysymään yhteisön jäseninä. Restoratiivisessa kohtaamisessa keskeistä on vastavuoroisen, rakentavan vuorovaikutuksen tukeminen niin, että yhteisön jäsenten eri tarpeet ja näkökulmat tulevat huomioiduksi.
“Koulutus avasi jännitteiseen tai riitatilanteeseen menemisen hyvin ja rakentavasti sekä sen, että asiat harvoin ovat yhdensuuntaisia, vaan pitäisi pystyä katsomaan kauempaa. Uskon, että tämänkaltainen työpajasetti avaa silmiä omaan käytökseen erityisesti meille eri tavoin, nuorena tai vanhempana (ryhmän) johtaja-asemassa partiossa oleville.” – Partiolaisille pidetyn sovintotaitojen työpajan osallistujapalaute 2022
“Näin tämän sisällön tosi hyödyllisenä oman työn kannalta. Työpaja vahvisti sitä hyvää, mitä itsessä jo on.” – Nuorten kanssa työskenteleville suunnatun sovintotaitojen työpajan osallistujapalaute 2022
Kohti vuotta 2023
#sovinto haluaa kiittää kuluneesta vuodesta kaikkia vuoden 2022 aikana eri toiminnoissa mukana olleita ja kaikkia teitä, joiden kanssa olemme vuoden aikana kohdanneet eri yhteyksissä, yhteistyökumppaneina, osallistujina tai ihan vain ohimennen turuilla ja toreilla – tätä lisää ensi vuonna! Vuoden 2023 aikana jatkamme siis sovinnollisemman Suomen ja maailman rakentamista yhdessä sovinnon taitoja ja tahtoa vahvistamalla.