Sovinnon viikko 2022: yhteentulemisia ja yhdessä elämisen taitoja
Sovinnon viikkoa vietettiin ensimmäistä kertaa toukokuussa 20.-29.5.2022.
Sovinnon viikkoa vietettiin ensimmäistä kertaa toukokuussa 20.-29.5.2022.
Erilailla ajattelevan kanssa puhuminen ei ole helppoa varsinkaan, jos toinen ei arvosta mielipidettäsi ja kertoo sen avoimesti päin naamaa tai vaikka kiertelemällä.
Sovinto edellyttää valmiutta syvään muutokseen, niin yksilön kuin yhteisön tasolla. Myös koko rauhanvälitystä ohjaava ajattelutapa on muutoksen kynnyksellä. Muun muassa tällaisia johtopäätöksiä voi vetää #reconciliation-hankkeen tuottamasta tuoreesta raportista, …
Syvempi ymmärrys sovinnosta tukee koko rauhanvälitystyön kehittämistä Read more >
Sovinto. Minulle tulee sanasta ensimmäisenä mielleyhtymä kevyeen oloon, siihen tunteeseen, kun taakka lähtee hartioilta ja voi kokea helpotusta ja rauhaa. Sovinto onkin rauhan edellytys. Jos henkilökohtaisissa ihmissuhteissa on …
Inclusive Peace -asiantuntijajärjestön johtaja Thania Paffenholz on tehnyt jo pitkään työtä, jotta sovintoa koskeva ymmärrys nähtäisiin osana kansainvälistä rauhanrakennusta. Hän muistuttaa, että sovinto on enemmän kuin konfliktin lopettamista. …
Konfliktin voi lopettaa, mutta sovintoa ei voi pakottaa Read more >
Mielestäni sovinto yksittäisenä sanana hyviksi katsottavien arvojen luettelossa jää usein abstraktiutensa vuoksi jotenkin kaukaiseksi. Uskonkin, että on mentävä syvemmälle sanan etymologiaan taakse ja etsittävä sen subjektiivisten merkitysten ilmentymiä …
Vuonna 1991 elimme erikoisia aikoja. Kuka olisi uskonut, että Neuvostoliitto hajoaa. Kylmän sodan jälkeen se loi meille toivoa, että maailma voisi olla turvallisempi ja vakaampi – siis ehkä. …
#sovinto järjestää yhteistyössä Oulun seurakuntien, Lasten ja nuorten keskuksen ja Suomen Lähetysseuran kanssa oululaisten nuorten ideoiman kuvakisan, jonka kisa-aikaa on jatkettu 8.5. asti. Kisan pohjalta järjestetään Oulun keskustan …
Sovinto kuvana: Kuvakisan kisa-aikaa jatkettu 8.5. asti! Read more >
Winchesterin yliopiston professori Simon Keyes kehittää sovinnon teoriaa, tekee sovinnon työtä käytännössä ja puhuu luovan dialogin tärkeydestä. Hänelle dialogi on ennen kaikkea yhdessä ajattelua. – Oma taustani on …
“Dialogin syventäminen on tärkeä sovinnon työkalu” Read more >
Työ sovinnon taitojen edistämiseksi jatkui jo toista vuotta, ja näin vuoden lopussa onkin hyvä hetki tutkailla, mitä vuoteen on mahtunut. Maailmanlaajuinen pandemia vaikeutti edelleen läsnäkohtaamisia, mutta toisaalta monet …